Muovia siellä, muovia täällä

Muoviton syyskuu meni, mutta muutosta käsieni läpi kulkeneissa muovimäärissä en huomannut. No, enpä tähän(kään) tempaukseni tosissani osallistunutaan, vaan tarkoituksenani oli van tarkkailla kulutustottumuksiani.

Vaikka keittiössä ei enää montaakaan muoviastiaa ole, siellä syntyy eniten muoviroskaa. Elintarvikkeita pakataan pääsääntöisesti muoviin, ja "märille" tuotteille se lieneekin yksi parhaista vaihtoehdoista keveytensä ja kestävyytensä takia. Onneksi muiden tuotteiden kohdalla kauppakin on alkanut pohtia muovipakkausten määrän järkevyyttä.

Hedelmäpusseja emme tainneet ottaa kertaakaan. Sen sijaan pari kertaa olisin voinut ostaa muoviin pakatun paprikatrion sijaan muutaman irtopaprikan kestopussiin. Pari kertaa kauppareissu tehtiin sellaiseen aikaan, että leikkeletiski oli kiinni, ja ostimme leikkeleet paperin sijaan muovipaketissa. Lasten toiveesta ostettiin myös muovipussiin pakattua paahtoleipää. Näihin valintoihin olisi ollut helpointa vaikuttaa.

Muovittoman syyskuun aikana huomasin myös uutisen kosmetiikassa käytetyistä muoveista ja tulin entistä tyytyväisemmäksi muutaman vuoden takaisesta päätöksestäni siirtyä täysin luonnonkosmetiikan käyttäjäksi. En haluaisi hieroa iholleni tai ikeniini mikromuovia. En myöskään halua huuhtoa sitä vesistöihin pesuaineistani. Myös keinokuituisista vaatteista irtoaa pestessä mikromuovia, joka päätyy vesistöihin. Useimmin pestävissä vaatteissani ei ole juurikaan keinokuitua, mutta muun perheen urheiluvaatteista sitä löytyy.

Kulutustottumuksiini tämä teemakuukausi ei siis suuremmin vaikuttanut ainakaan näin nopeasti, mutta tulin tietoisemmaksi valinnoistani. Ehkä sekin on jo askel parempaan.

Luomua viikko vai koko vuosi?

Jostain osui silmiini taas uusi teemaviikko: nyt vietetään luomuviikkoa. Hyvä ajatus tässäkin on takana, mutta ei yksi viikko mitään pelasta, jos luomu ei ole mielessä muina 51 viikkona.

Itselläni luomu on yksi niistä tekijöistä, joista annan lisäpisteitä ostopäätöksiä tehdessäni. Kuiva-ainekaappia olen "luomuistanut" jo vuosia ostamalla hiljalleen loppuneiden tarvikkeiden tilalle luomuvaihtoehtoja. Hivuttamalla ei hintakaan ole tullut esteeksi. Luomua on muun muassa jauhot, sokerit, myslit, riisit, kaakaojauheet, ruokaöljyt, monet mausteet sekä papusäilykkeet.

Harmikseni lähimarkettimme valikoimista näyttää poistuneen edullisin luomupasta, ja jäljellä olevissa luomupastoissa hinta on meidän ruokatottumuksillamme liian kova. Pastaa uppoaa varsinkin enemmän urheilevaan esiteiniin rajattomia määriä. Samasta syystä en osta tomaattimurskaa enkä maitoa luomuna.

Tuoretuotteista luomuna ostan vihanneksia ja hedelmiä sekä lihaa saatavuuden mukaan sekä joitain maitotuotteita. Lähimarketissamme on varsin usein alennuslaputettuna niin luomujauhelihaa kuin -kokolihaakin, ja ostankin niitä aina kohdalle osuessa pakastimeen. Toisessa käyttämässämme leipomossa on myös panostettu luomuun: saatavana on paria eri luomuleipää ja aina jotain makeaakin luomulaatuisena.

Viimeisin luomulöytöni on lasten evärasioihin sopivat Kotilihan minilihapullat. Kerrassaan mainioita arjen helpottajia, ovat saaneet tällaisen periaatteesta eineksiä karttavankin puolelleen.

Luonnollinen poistuma

Meillä on kesän ja syksyn aikana hajonnut poikkeuksellisen paljon astioita. Ei, meillä ei riidellä astioita paiskomalla. Lautasia, laseja ja uunivuokia on särkynyt tiskatessa, pöytää kattaessa ja muuten vaan kolautellessa. Kaikki särkyneet astiat olivat niitä, joita käytimme ahkerimmin. Päätin kuitenkin, että en säntää suoraan kauppaan ostamaan uusia, vaan katson, pärjäänkö ilman.

Lautasia meillä on edelleen arkikäyttöön riittävästi, pari vierastakin saadaan kestitettyä. Juomalaseista täytyy vähän useammin rakentaa "harkitun eriparisia" kattauksia, mutta niitäkin on riittänyt. Lempiuunivuokani olen korvannut piirakkavuoalla tai isommalla teräksisellä uunipannulla. Kumpikaan ei ole ihan täydellinen, mutta ajaa asiansa.

Samanlaista luonnolisen poistuman mallia sovellan myös vaatekaapissani. Jos joku vaate tulee käyttöikänsä päähän, en heti säntää ostamaan uutta tilalle, vaan tunnustelen jonkin aikaa, löydänkö sille vaihtoehtoja muista vaatteista. Usein on löytynyt, mutta ei aina. Mietintäajan voi käyttää myös siihen, että säästää rahaa ja ostaa uuden tuotteen vähän parempilaatuisempana ja kestävämpänä versiona sen sijaan, että nappaisi matkaan ensimmäisen vastaantulevan kelvollisen.

Tietenkään tällä tavalla tavaramäärä kotona ei hupene kovin nopeasti. Tavarat, joita ei tule käytettyä, eivät tietenkään myöskään kulu tai säry käytössä. Luonnollisen poistuman lisäksi pitäisi siis tehdä aktiivista karsintaa. Ei kuitenkaan riitä, että tavaroita virtaa kotoa pois, pitää myös saada katkaistua tai hillittyä kotiin tulevien uusien tavaroiden määrää.

Ohohups

Kävimme viikonloppuna markkinoilla. Tarkoitus oli mennä lähinnä tunnelmaa hengittämään, yksi suunniteltu hankinta meillä oli mielessä ja pullakahvit aioimme nauttia. Näillä markkinoilla tarjonta on vain käsitöitä, eli metrilakut ja pölynimuripussit puuttuvat täysin.

Juuri käsityön takia en loppujen lopuksi ollutkaan kovin harmissani tai nolostunut, kun kotona kaivoin kassista heräteostoksen toisensa jälkeen: uusi puinen paistinlasta, patasuti, puolison mieleinen piparimuotti, kierrätysnahkainen käsilaukku/pikkupussukka, tuoretta leipää ja suurimpana ohohupsina kolme eriväristä vyyhtiä värjäämätöntä, lampaantuoksuista villalankaa.

Käsilaukku korvaa keinonahkaisen edeltänsä iltalaukkuna, mutta kelpaa arkisempaankin menoon. Keittiövälineet pääsivät heti käyttöön ja leipä katsoi parempiin suihin samana iltana. Villalankaa minulla olisi kyllä ollut muutamankiin paitaan valmiina, mutta ei just tuollaista... Langat siis olivat se varsinainen ohohups, jota olisi ehkä ollut syytä harkita vähän pidempään ennen ostopäätöstä.

On kyllä hassua, miten harkintakyky katoaa tuollaisissa markkinatapahtumissa, ovat ne sitten kuinka lämminhenkisiä tahansa. Kuitenkin käsityöläisten ja pienyrittäjien tukeminenkin on tärkeää, joten yritän vaimentaa omatuntoni ja nauttia lampaantuoksuisista langoistani täysin siemauksin niin siliteltävinä kuin aikanaan neuloessani ja valmista vaatetta käyttäessänikin.

Matkakirjasto tiivistyy

Nykyiseen työhöni kuuluu päivän tai parin reissuja muutaman kerran kuukaudessa. Matkoille tarvitsen mukaan niin työhön liittyviä papereita kuin viihdettäkin. Aloin tuskastua mukana kannettavan paperitavaran määrään: työhön liittyvä kirja, nippu tulostettuja papereita, muistikirja, ajanvietekirja, neulekirja, mahdollisesti vielä sanoma- tai aikakauslehti sekä matkan varrelta mukaan tarttuneita esitteitä ja muita papereita.

Lopulta hoksasin, että voin karsia kirjapinon rutkasti pienemmäksi pienen teknisen apuvälineen avulla. Perheen it-kannassa tapahtuneiden muutosten jälkeen omin tablettitietokoneen, täppärin, kokonaan omaan käyttööni. Täppärini on 7-tuumainen, eli suunnilleen pokkarin kokoinen, mutta ohuempi.

Useimmat työpaperit talletan luettavaksi täppärille, vain harvoja tarvitsen lopultakaan paperiversioina. Ajanvietekirjan voin ladata e-kirjastosta. Valikoima ei ole suuren suuri, mutta koska olen lukemisen suhteen melko kaikkiruokainen, löydän yleensä aina jotain kiinnostavaa. Joskus suosituimpia kirjoja saa nopeammin luettavakseen sähköisenä kuin perinteisessä muodossa. Joitain aikakauslehtiäkin voin ladata kirjaston palvelun kautta. Sanomalehdistä riittää yleensä tien päällä verkkoversiot. Reissuneuleen tärkein valintaperuste on se, että ohje löytyy digitaalisessa muodossa – tarvittaessa skannaan ohjeen kirjasta ja talletan sen täppärille.

Lisäksi täppärillä pääsen surffaamaan netissä. Täppärissä ei ole omaa nettiliittymää, vaan surffailua varten tarvitsen siihen wi-fi-yhteyden. Niitä on onneksi nykyään laajasti käytettävissä, ja tarvittaessa käytän puhelimen verkkoyhteyttä – liittymässäni on pakettihintainen netti.

Opettelen hyödyntämään täppärin toimisto-ohjelmia, ainakin kalenterin ja muistiinpanojen osalta. Kalenteri synkkautuu puhelimen ja tietokoneen kalentereiden kanssa, ja näen siitä yhdellä vilkaisulla niin työmenot, henkilökohtaiset menot kuin muun perheenkin ohjelman. Muistiinpanosovellusta hyödynnän lähinnä tehtävälistojen ja mielenkiintoisten linkkien tallentamiseen, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin.

Varsinaiseen kirjoitustyöhön 7-tuumainen täppäri on mielestäni liian pieni, mutta yleensä voin siirtää kirjoitustehtävät siihen, kunnes palaan reissuiltani. Lukemiseen sen sijaan tuo koko on sopiva, onhan se sama kuin tyypillinen kirjan sivu.

Etätyö helpottaa arkea

Teen viikoittain etätyötä. Kuinka ollakaan, juuri kansallisena etätyöpäivänä olen työreissussa. En siis työnantajan tiloissa, mutta en etäpäivälläkään.

Etätyömahdollisuus lisää merkittävästi elämänlaatuani. Säästän etätyöpäivinä lähes kaksi tuntia aikaa siihen verrattuna, että kulkisin julkisilla liikennevälineillä töihin ja takaisin. Voin aloittaa työasioiden hoitamisen jo silloin, kun muu perhe vielä nukkuu. Hiilijalanjälkikin kai vähän pienenee, vaikka kyllähän ne bussit ja junat kulkevat joka päivä riippumatta siitä, olenko minä kyydissä vai en. Etätyöpäivinä jää myös kokematta kotimatkan henkinen siirtymä työasioista kotiasioihin.

Etäpäivänä saan syödä aamupalan lasteni kanssa. Voin hurauttaa koneellisen tiskiä ja pari pyykkiä töiden lomassa -- koneiden täyttö ja tyhjennys ovat hyvää taukojumppaa päätetyöläiselle. Voin myös laittaa hyvissä ajoin uuniin hautumaan pidemmän valmistumisajan vaativia pataruokia. Iltapäivällä olen kuulemassa koulusta palaavien esiteinien tuoreimmat jutut.

Vaikka kotona tulee töiden ohessa tehtyä jotain kotihommiakin, syntyy tulosta myös työrintamalla. Työpäivä alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin kuin toimistopäivinä. Harvoin pidän myöskään puolen tunnin lounastaukoa, jollainen helposti hurahtaa toimistopäivinä salaatin hakuun ja syömiseen. En unohdu rupattelemaan työkavereiden kanssa niitä näitä -- puhelimessa ja sähköpostitse tulee keskityttyä asiaan. Minun ei tarvitse kytätä kelloa ehtiäkseni juuri tiettyyn bussiin, vaan voin viimeistellä päivän työt päivällistä valmistellessani tai vaikka sitä sulatellessani.

Etäpäivät helpottavat myös muita yksinkertaistamishankkeitani. Kotipäivinä en meikkaa edes sitä vähää kuin ihmisten ilmoille suunnatessani. En myöskään vaihda ylleni katseen kestäviä vaatteita, vaan vähän kauhtuneempi paita, verkkarit ja pohjistaan läpikuultaviksi kuluneet kotivillasukat ovat työunivormunani. Sitä kivemmalta tuntuukin muina päivinä kammata naama ja pukeutua asiallisesti.

Kaikissa töissä etätyömahdollisuutta ei tietenkään ole. Lastenhoitaja ei voi hiiren klikkauksella vaihtaa vaippoja, palomies on ihan kiva saada fyysisesti tulipalopaikalle ja ainakin toistaiseksi veturinkuljettajia tarvitaan junan ohjaamossa.

Omassakin työssäni on sellaisia osa-alueita, jotka on helpointa hoitaa olemalla "oikeasti" paikalla, mutta aika paljon asioita saadaan hoidettua myös puhelimitse tai verkon kautta. Monesti läsnäoloakin vaaditaan muualla kuin pääkallonpaikalla: seminaareissa, yhteityökumppaneiden luona, tapahtumissa tai muuten vain maailmalla.

Ihan työyhteisönkin kannalta minusta on kuitenkin hyvä välillä kokoontua samalle toimistolle. Fyysisestä yhdessäolosta kasvaa myös yhteishenki, joka helpottaa monia asioita silloin, kun ollaan eri paikoissa.

Tuliko hävikkiä?

Selvisin Hävikkiviikosta kohtuullisesti. Kerran heitin kompostiin kaksi perunaa, toisena päivänä yhden kolhiintuneen tomaatin. Kun tähän aikaan vuodesta iso osa kasviksista on itse kasvatettuja, niitä arvostaa tavallistakin enemmän ja tulee käyttäneeksi loppuun saakka.

Yhtenä iltana kävimme lähelle avatussa pizzeriassa. Pizzoissa oli meidän makuumme liikaa juustoa, ja niistä jäi osa syömättä. Emme halunneet rasvaa valuvia lättyjä edes mukaamme. Kerroimme kyllä henkilökunnalle, mistä kiikasti.

Toisaalta porkkanannaatit, kurkunpäät ja nuukahtaneet salaatit maistuvat taas pupulle mainiosti. Pari päivää vanhat leivänkantit tuli syötyä balsamicoon ja oliiviöljyyn dippailtuna viinilasillisen seurana lauantai-iltana.